Kun kohtasin punkin frisbeegolf-radalla

Jessen tarina

Kesän 2015 taittuessa kohti syksyä Jesse kulki tottunein askelin kalliota pitkin Meilahden frisbeegolf-radalla ystäviensä kanssa. Hän oli harrastanut lajia kahden kesän ajan. Loppukesän lämmössä shortsien lahkeiden paljaaksi jättämiä jalkoja viisti ajoittain heinikko.

Viimeisen suoran jälkeen Jesse pyyhkäisi viisi eri matkoille tarkoitettua kiekkoa kunnolla kuiviksi pyyhkeellä ja hyppäsi pyörän selkään. Koti sijaitsi vuosi sitten vielä Kruununhaassa, vaalean mintunvihreässä talossa.

Neljännen kerroksen asunnossa sai valuttaa vettä hetken, ennen kuin se muuttui mukavan lämpimäksi. Suihkun jälkeen kahviveden keittymistä odotellessa Jesse huomasi polven alapuolella sääressään tumman pisteen. Hän yritti huitaista sitä, mutta se ei lähtenyt pois. Sitten Jesse kumartui katsomaan pistettä lähempää. Mustalla pisteellä oli kahdeksan jalkaa ja punaruskea ruumis.

– Tunnistin heti, että se oli punkki.

Lapsuutensa sisävesistöillä, saarissa ja mökillä viettänyt Jesse on tottunut kaikenlaisiin ötököihin: metsäreissujen jälkeen äiti irrotteli hiuksista hirvikärpäsiä ja muurahaiset juoksivat pitkin mökin keittiönpöytää.

Punkkia Jesse ei ollut kuitenkaan joutunut aiemmin iholtaan irrottamaan.

Pinsetit edellä

Puutiaisen vartalo oli ehtinyt jo turvota hieman nuppineulan päätä suuremmaksi. Sen raajat olivat painautuneet tiukasti ihoon ja sahamainen imukärsä oli pureutunut ihon läpi.

Punkki ei silti tuntunut ihossa miltään. Hyttysen piston huomaa, paarman purema sattuu selkeästi, mutta punkin kiinnittymistä ei huomaa ollenkaan.

Jesse tiesi, ettei punkkia voisi vain nyppäistä irti sormin. Koirataloudessa puutiaisten irrottaminen oli tuttua, niitä varten Jessellä oli erikseen myös punkkipihdit.

– Tapani mukaan en kuitenkaan tiennyt, missä ne olivat, koska tyttöystäväni tykkää siivota paljon.

Jesse valitsi aseekseen tavalliset pinsetit, joiden avulla hän aikoi saada punkin ehjänä irti. Ihoon tiukasti tarrautunut punkki ei kuitenkaan irronnut suosiolla.

Sitkeä puutiainen liiskaantui pinsettien otteessa.

– Lopulta jouduin raatelemaan punkin riekaleiksi pinseteillä.Hajonnut punkki vaivasi mieltä. Iho punoitti, hajonneesta punkista ei osannut sanoa oliko punkin pää tai osa siitä jäänyt vielä ihon alle.

– Päädyin googlaamaan, mitkä ovat punkin pureman oireet, jos punkissa olisi ollut taudinaiheuttaja. Alamäki alkaa aina googlaamisesta, pahimmat olettamukset ja tapaukset nousevat aina esille.

Jesse odotti 3 päivää. Kurkki jalkoihinsa ja tarkkaili ihoa. Suihkussa hän paineli säären kohtaa, johon punkki oli ollut pureutunut.

Mitään oireita ei ilmestynyt. Jäljelle jäi muutamiksi päiviksi punoittava piste siihen, missä punkki oli tyytyväisenä imenyt verta Jessen jalasta.

Muisto vain

Nyt tapahtumasta on seitsemän kuukautta. Jesse sammuttaa keittiönurkkauksessa olevan kaasulieden ja kaataa kiehuneen veden Aeropress- keittimeen, vastajauhamansa kahvin sekaan. Frisbeegolfin lisäksi myös kahvi on Jesselle tärkeä harrastus.

Puutiaisen pistosta on jäljellä enää muistojälki.

– Nykyään tarkistan raajat paremmin kotiin palatessa punkkien varalta, mutta en pelkää niitä. Jos kaikkea pitäisi koko ajan pelätä, ei tulisi tehtyä mitään.

Ja punkkipihdit, ne löytyvät nykyään aina vessan peilikaapista.