THL suosittaa TBE-rokotuksia luonnossa liikkuville asukkaille ja mökkiläisille alueilla, joilla puutiaisaivotulehduksen ilmaantuvuus ylittää 5 tapausta 100 000 asukasta kohden. Esimerkiksi Taipalsaaressa keskimääräinen ilmaantuvuus oli 6,9 tapausta 100 000 asukasta kohden vuosien 2018-2022 aikana.

TBE-rokotusta voi harkita, jos yli neljän viikon ajan liikkuu paljon sellaisella alueella, jossa puutiaisaivotulehduksen ilmaantuvuus on 1–5 tapausta 100 000 asukasta kohden ja tapauksia on esiintynyt kahtena peräkkäisenä vuonna tai vähintään 2 tapausta yhtenä vuonna. Jos puutiaisaivotulehduksen ilmaantuvuus on alle 1 tapaus 100 000 asukasta kohden, riski on hyvin pieni.

Jotta rokotesuoja säilyy, on muistettava ottaa tehosterokotus joka kolmas, viides tai kymmenes vuosi. Kysy asiasta tarkemmin lääkäriltä tai sairaanhoitajalta. Lisätietoja saat myös THL:n sivuilta.

Pelkkä puutiaisen purema ei ole aihe mennä lääkäriin, antibioottikuuriin eikä myöskään verikokeisiin. Apteekeissa saatavana oleva tai internetistä tilattava ns. punkkitesti (eli puutiaisen testaaminen sen suhteen, sisältääkö se borreliaa) ei myöskään ole tarpeellinen: vaikka punkki borreliaa kantaisikin, sen saamisen riski ihmiselle on tutkimusten mukaan vain 4 %, joten siinäkään tapauksessa ennalta ehkäisevää antibioottilääkitystä ei suositeltaisi.

Yli 5 cm:n läpimittainen, laajentuva punoitus yli viikon kuluttua puremasta on varma merkki varhaisvaiheen borrelia-infektiosta. Punkin poisto ihmisestä välittömästi pureman jälkeen estää borrelioosin tarttumisen. Puutiaisaivokuume on yleensä akuutti kaksivaiheinen sairaus, joka ilmenee aluksi noin viikon kuluttua tartunnasta lievänä kuumeena ja epämääräisinä yleisoireina kuten pään- ja lihassärkynä.

Ensioireista noin parin viikon päästä kehittyy osalle TBE-tartunnan saaneista taudin toinen vaihe, johon kuuluu tyypillisesti korkea kuume sekä niskajäykkyys ja päänsärky. Osalla potilaista esiintyy vakavampia aivo- ja hermosto-oireita, esimerkiksi halvauksia. Taudista voi jäädä myös pysyviä jälkioireita.

Mitä vanhempana tartunnan saa, sitä todennäköisemmin taudinkulku on vakava. Lapsilla vakavat aivo-oireet ja jälkioireet ovat harvinaisia. Taudin toisessa vaiheessa on verenkierrossa todettavissa vasta-aineita TBE-virukselle.
Tautiin ei ole parantavaa hoitoa, mutta sairastunutta potilasta seurataan ja hoidetaan oireenmukaisesti yleensä sairaalassa.

Puutiaisaivotulehdusta eli TBE:tä vastaan voi rokottautua terveysasemilla, yksityisissä lääkärikeskuksissa tai rokotebussissa. Voit tiedustella rokottautumista myös Terveyspiste-apteekeista. Kannattaa muistaa, että punkkirokote on kansanomainen nimitys TBE-rokotteelle. Termi on virheellinen siksi, että rokote ei suojaa punkin puremalta. Rokote ei myöskään suojaa borrelioosilta. Parempi termi voisi olla vaikka puutiaisaivokuumerokote tai TBE-rokote.

Ihoon pureutunut punkki irrotetaan kapeakärkisillä pinseteillä tai punkkipihdeillä. Tartu punkkiin niin läheltä ihoa kuin mahdollista. Vedä suoraan ihosta poispäin. Tarkkaile punkin puremajälkeä, jos ihoon alkaa muodostua halkaisijaltaan yli 5 cm punoittava alue, joka laajenee, ota yhteyttä lääkäriin.

TBE on harvinainen sairaus, mutta pahimmillaan punkin puremasta seuraa vakava puutiaisaivotulehdus (puutiaisaivokuume) eli TBE. Sitä vastaan voi suojautua rokottautumalla. TBE:hen ei ole parannuskeinoa, vaan hoito on oireiden lievittämistä. Siksi on tärkeää rokottautua TBE:tä vastaan, jos oleskelee riskialueilla. Myös pitkähihaisten ja lahkeisten vaatteiden avulla voi estää punkkien pääsyä iholle. TBE tarttuu välittömästi punkin purressa, joten perinteinen punkkisyyni ei ole riittävä suoja TBE:tä vastaan.

Puutiaisen puremakohtaan tulee lähes kaikille 2–3 cm:n läpimittainen punoitus, joka ei välttämättä merkitse borreliainfektiota. Punkin puremajäljen puhdistaminen desinfektioaineella tai vedellä ja saippualla on suositeltavaa. Jos punkkia ei saa poistetuksi kokonaisena, punkin jäänteet on helppo poistaa pinseteillä tai puhtaalla neulalla viimeistään parin päivän kuluttua. Tärkeää on, että punkin puremajälkeä seurataan muutaman päivän välein kuukauden ajan.

Tavallisia TBE-rokotteen haittavaikutuksia ovat pistosalueen paikallisoireet, kuten punoitus, kuumotus, kipu ja turvotus. Rokotetulle voi tulla ohimeneviä yleisoireita, kuten päänsärkyä, huonovointisuutta ja väsymystä. Joskus ilmenee jäsenten särkyä ja imusolmukkeiden turvotusta. Kuume on yleinen oire erityisesti pienillä lapsilla, ja sitä on esiintynyt lähinnä ensimmäisen rokotuskerran jälkeen. Iho-oireet tai varsinaiset yliherkkyysreaktiot ovat harvinaisia.

Rokotetta on käytetty jo pitkään, ja tänä aikana sitä on annettu kymmeniä miljoonia annoksia. Ajallisesti rokotuksen jälkeen ilmaantuneet neurologiset oireet ovat olleet hyvin harvinaisia: niitä on tullut noin yhdelle miljoonasta rokotetusta. Rokotusten jälkeen raportoitujen yksittäisten keskus- tai ääreishermostotulehdusten yhteyttä rokotukseen ei voida täysin sulkea pois. Paikallis- ja yleisoireet alkavat yleensä parin vuorokauden sisällä rokottamisesta ja kestävät muutamia vuorokausia. Niitä voi hoitaa kuume- ja kipulääkkeillä. Paikallis- ja yleisoireet eivät estä jatkorokotuksia.

HUOM! Parempi termi punkkirokotteelle eli TBE-rokotteelle on puutiaisaivokuumerokote. Punkkirokote on virheellinen termi, sillä rokote ei suojaa punkin puremalta eikä myöskään borrelioosilta.

Lisää kysymyksiä ja vastauksia löydät mm. Terveyskirjastosta.

Puutiaisen puremakohtaan tulee lähes kaikille 2–3 cm:n läpimittainen punoitus, joka ei merkitse välttämättä borreliainfektiota. Yli 5 cm:n läpimittainen, laajentuva punoitus yli viikon kuluttua puremasta on varma merkki varhaisvaiheen infektiosta. Punaisen alueen keskiosa voi vaalentua läiskän kasvaessa. Muutos voi kutista hieman, mutta aristusta tai kipua siinä ei ole. Ihottuma tunnetaan nimellä erythema migrans, vaeltava punoitus. Toisinaan läiskiä on useita. Jollei punoitusta hoideta, se häviää itsekseen 2–4 viikossa, mutta voi joissakin tapauksissa kestää kuukausia.

Periaatteessa punkin puremaa ei tarvitse mitenkään erityisesti hoitaa. Punkin purema voidaan puhdistaa saippualla tai desinfiointiaineella. Tärkeää on, että punkin puremajälkeä seurataan muutaman päivän välein kuukauden ajan.

Viimeisimpien tutkimustietojen mukaan Suomessa noin 1,5 % puutiaisista kantaa TBE-virusta. Borreliabakteeri on puolestaan noin joka viidennellä punkilla.

Punkkirokote on kansanomainen nimitys TBE-rokotteelle. Termi on virheellinen siksi, että rokote ei suojaa punkin puremalta. Rokote ei myöskään suojaa borrelioosilta. Parempi termi on puutiaisaivokuumerokote tai TBE-rokote. Rokottautumisen hintaa voi tiedustella terveyskeskuksesta, lääkäriasemilta tai apteekeista.

Ensimmäisen TBE-rokotteen antama suoja on noin 40–50 %, toisen jo 97–98 %. Kolmannen rokotteen saanut saa suojan 3 vuodeksi. Kolmen vuoden kuluttua perussarjan jälkeen (3 annosta) otetaan ns. tehosterokote (1 annos), joka antaa suojan jo 3, 5 tai 10 vuodeksi valmisteesta ja rokotettavasta riippuen.

TBE-rokote ei suojaa borrelioosilta. Borrelioosia vastaan ei tällä hetkellä ole rokotetta. Borrelioositartuntoja hoidetaan lääkityksellä eli antibiooteilla.

Yli vuoden ikäisille lapsille voidaan antaa TBE-rokotus. Kysy neuvoa lääkäriltä tai sairaanhoitajalta.

Kerran sairastettu puutiaisaivotulehdus antaa elinikäisen suojan. Puutiaisaivotulehdusta ei voi saada uudelleen. Rokotteen antama suoja on lähes yhtä hyvä.

Raskaana olevien ja imettävien naisten rokottautumisesta TBE:tä vastaan ei ole tarpeeksi tietoja rokotuksen aiheuttamien riskien arvioimiseksi. Sen vuoksi rokottamiseen voidaan päätyä raskauden ja imetyksen aikana vain silloin, kun rokotusta pidetään välttämättömänä suojaamaan TBE-infektiolta huolellisen hyöty/haittasuhteen arvioinnin jälkeen. Asiasta on keskusteltava lääkärin kanssa.

Jos on jo ehtinyt saada TBE-tartunnan, ei sen jälkeen aloitetusta rokotussarjasta ole hyötyä.

Tietyt tekijät kuten kehittymätön immuunijärjestelmä (pikkulapsilla), jo heikentynyt immuunijärjestelmä (ikääntyneet), lääkitykset, tietyt perussairaudet kuten keuhkoahtaumatauti, alkoholismi, syöpä ja myös diabetes sekä elämäntavat kuten tupakointi voivat altistaa pneumokokkitaudeille.

Pneumokokkibakteeri voi aiheuttaa sekä lieviä että pahimmillaan myös vakavia tauteja kuten keuhkokuumetta, aivokalvontulehdusta ja verenmyrkytystä. Oireet voivat olla tautien mukaisia, kuumeisia yleisinfektioita tai korvatulehduksen oireita. Tutustu eri pneumokokkisairauksien yleisimpiin oireisiin täältä.

Pneumokokki-infektioiden hoito vaatii usein antibiootteja. Pneumokokkiin tehoavat useat eri antibiootit.

Pneumokokkibakteeri tarttuu pisaratartuntana eli aivastuksen, yskimisen ja käsi-suu-kontaktin välityksellä.

Vakavissa tautitapauksissa tartunta todetaan verestä tai selkäydinnesteestä tehdystä bakteeriviljelystä.

Hyvä käsihygienia sekä terveet elämäntavat ehkäisevät pneumokokin tarttumista. Tartuntoja voidaan ehkäistä myös rokottautumalla. Lue lisää rokottautumisesta.

Pneumokokki on yleinen ja merkittävä taudinaiheuttaja etenkin pikkulapsilla ja yli 50-vuotiailla. Se on tavallisin keuhkokuumeen ja lasten välikorvatulehduksen aiheuttaja. Yli 50-vuotiaat suomalaiset sairastavat vuosittain kymmeniä tuhansia pneumokokin aiheuttamia tautitapauksia.

Pneumokokkikonjugaattirokotteiden on osoitettu vähentävän Streptococcus pneumoniae -bakteerin aiheuttamaa tautitaakkaa. Esimerkiksi Yhdysvalloissa, joissa pikkulapsia on vuodesta 2000 lähtien rokotettu pneumokokkia vastaan, on vakavan pneumokokkitaudin esiintyvyys huomattavasti vähentynyt kaikissa ikäryhmissä. Lue lisää.

Myös terveet ihmiset voivat levittää pneumokokkibakteereita. Useimmat
bakteerin kantajat ovat oireettomia, mutta voivat tartuttaa bakteereita muihin.

Meningokokkibakteeri on vaarallinen iästä riippumatta, sillä meningokokki-infektioita voi esiintyä minkä ikäisellä henkilöllä tahansa. Eniten niitä on pienillä lapsilla ja nuorilla aikuisilla. Meningokokin aiheuttamat vakavat taudit ovat harvinaisia mutta yleensä vakavia. Aivokalvotulehdus on yleisempi kuin vakava yleisinfektio. Yleisinfektio ja aivokalvotulehdus voivat olla samalla potilaalla yhtäaikaisesti. Kuolleisuus aivokalvotulehdukseen on noin 10 prosenttia ja yleisinfektioon jopa 50 prosenttia.

Meningokokkibakteeria esiintyy vain ihmisillä. Noin 10 prosenttia väestöstä kantaa meningokokkibakteeria oireettomana nielussaan. Bakteeritartunnan saaminen edellyttää läheistä kontaktia kantajan kanssa. Meningokokki tarttuu pisaratartuntana henkilöstä toiseen esim. suutelemalla tai yhteisiä ruokailuvälineitä käyttämällä tai aivastamisen tai niistämisen välityksellä. Elimistön ulkopuolella bakteeri kuolee nopeasti.

Vakavien meningokokki-infektioiden hoito vaatii aina antibioottihoitoa sairaalassa.

Meningokokki tarttuu pisaratartuntana, mutta bakteeri kuolee nopeasti elimistön ulkopuolella. Hyvä käsihygienia ja harkintakyky voivat ehkäistä tartuntoja. Meningokokin aiheuttamia infektioita vastaan voi myös rokottautua. Lue lisää meningokokkirokotteesta THL:n sivuilta Matkailijan terveysoppaasta http://www.terveyskirjasto.fi/terveyskirjasto/ktl.mat?p_artikkeli=mat00045.

Tyypillistä meningokokin aiheuttamissa vakavissa taudeissa on äkillisyys ja taudin nopea eteneminen. Oireita ovat päänsärky, korkea kuume, niskajäykkyys, silmien valonarkuus, yleisvoinnin huononeminen ja iholla näkyvät pistemäiset verenpurkaumat eli petekkiat. Potilaalla voi olla myös pahoinvointia ja oksentelua sekä sekavuutta. Hoitoon on hakeuduttava välittömästi.

Meningokokkitaudit ovat harvinaisia. Meningokokki eli Neisseria meningitidis voi pahimmillaan aiheuttaa aivokalvotulehdusta eli meningiittiä ja yleistynyttä bakteeri-infektiota eli sepsistä. Vielä harvinaisempia meningokokin aiheuttamina ovat keuhkokuume, hengitystieinfektiot, välikorvatulehdus sekä sidekalvo-, virtsatie- nivel- tai sydänpussitulehdukset.

Itse meningokokkibakteeria löytyy noin 10 prosentilta väestöstä, mutta valtaosalla kyse on oireettomasta kantajuudesta. Meningokokkibakteerin aiheuttamat vakavat infektiot ovat Suomessa harvinaisia. Niitä havaitaan vuosittain noin parikymmentä.